Tänä vuonna henkisen  auttamisharrastukseni alusta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta! On ilmaantunut pakottava tarve kertoa asioita, joita minulle on vuosien varrella tapahtunut ja tapahtuu nykyään. Siispä aikani ajatusta vastustettuani, päätin yrittää blogin pitoa. Tavoitteena olisi hälventää mahdollisia pelkoja ja kertoa että näkymättömän puolen rasitteet ovat todellisia ja niihin löytyy apua! Monenlaista pientä ja suurta ihmettä olen saanut tänä aikana seurata.

Vuoden mukana oltuani alkoi ilmaantua monia erilaisia haastaviakin töitä. Yksi suurimmista ja ihmeellisimmistä haasteista kohtasi minua silloisessa, uudessa työpaikassani, joka oli erään museon yhteydessä ollut sotilapukuvuokraamo.  Pian huomasin että rakennuksen ovisummeri soi miten sattuu, ja joskus kun asiakas tuli sisään yksi hämärimmässä nurkassa ollut loisteputki valaisin sammui tai alkoi vilkkua, yleensä vika poistui , häiriötekijöitä mukanaan kuljettaneen henkilön poistuttua rakennuksesta. Lisäksi hallimainen rakennus natisi ja paukkui lakkaamatta, tyynelläkin säällä.

Sattumoisin, tai ehkä tarkoituksella, kuka tietää, samaan aikaan ystäväni selvänäköisyys kehittyi aimoharppauksin ja lupauduin hänelle koe-asiakkaaksi. Tiesin tuollaisten luentojen vaarat ja puhdistin hänen kotinsa ja välitin hänelle myös positiivista energiaa ettei hän vahingossa käyttäisi minun energiaani luentaan,  kun ei ollut vielä tottumusta miten toimia.

Menin hänen luokseen ja istuimme ensin keittiöön kahville, ystäväni kuitenkin sanoi heti että joku huutelee jo minua?!  Hän komensi kuitenkin tiukasti henkiä odottamaan vuoroaan. Siirryimme sitten olohuoneen puolelle ja samantien ystäväni kertoi heidän tulleen! Olin ymmällä,  ketkä olivat tulleet?!  

”Ne sotilaat”. hän vastasi.

Olimme hiukan leikillämme etukäteen pohtineet olisiko työpaikallani maanläheiseksi jääneitä sotilas vainajia, kun kerran siellä oli niin paljon vanhoja sotilaspukuja ja varusteita. Siinä heitä nyt siis oli! Suorissa riveissä silmänkantamattomiin läpi seinän, voi kun olisin itsekin kyennyt näkemää!  Hyvin alakuloista ja harmaata joukkoa, kertoi ystäväni.  Yksi sotilas edessä hoiti puhumisen, muut yrittivät hiukan kurkkia takaa. Puhuja kertoi jämäkästi että he haluavat että autan heitä Valoon vähitellen, aina aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi! Hiukan kauhuissani urakan suuruudesta, kysyin heti heidän lukumääräänsä ja taisipa kysyä pitäisikö karmaa myös kuitata heidän eteenpäin pääsemisekseen. Puhuja vastasi heitä olevan 10 000 karmavelkaista! Ystäväni kuitenkin näki samalla hetkellä joukon ikäänkuin jakautuvan, jonka tulkitsi merkitsevän etteivät kaikki tarvitse karmakuittausta, heitä pystyin siis auttamaan eteenpäin helpommin.

Silloiset henkiset voimani riittivät kerrallaan yhden tai kahden karmakuitattavan sotilaan Valoon ohjaamiseen. Pyysin etteivät he kuitenkaan tulisi kotiini, sillä maanläheiset vainajat vievät helposti ihmisen hivenainevarantoja ja bioenergia kenttää. Puhuja kertoi heidän olevan ikäänkuin lukittuina työpaikalleni ja että he olivat päässeet sieltä pois mukaani väliaikaisesti vain siksi että tiesivät mihin olen tulossa. 

Laitoin avunpyynnön Esko Jalkasen luonnon voimat yhdistykselle, heti kotiin päästyäni.  Nimitämme avunpyyntö viestejä kuntoutuspyynnöiksi, kuten Eskokin aikoinaan. Hiukan oudolta tuntui mennä seuraavana aamulla töihin kun tiesi mitä siellä odottaa, en kuitenkaan pelännyt, sillä apuahan he vain halusivat. Jatkoin sotilaiden auttamista aamuin illoin ohjeen mukaan. Parin päivän kuluttua tuli äkkiä aivan hiljaista, kaikki hallin natina loppui ja  rauha laskeutui sinne! Arvasin heti että nyt ovat sotilaiden rauhattoman sielut päässeet eteenpäin! Kotiinpäästyäni luin heti sähköpostini, ja siellä olikin viesti kokeneemmlta auttajalta: ”Nyt on suuri joukko päässyt valoon!” Tuntui käsittämättömältä että olin tuntenut sen hetken kun tuo tapahtui!

Myöhemmin useaan otteeseen sotilaita tuli lisää. Kerran tuli esimerkiksi asiakas joka kertoi omistavansa univormun jossa on luodinreikiä, saatoin olla aika varma ketä mukana tuli. Mieli olisi tehnyt hiukan valistaa harrastuksen terveellisyydestä, mutta en rohjennut, silloin vielä.  Joskus kun ystäväni kanssa tavattiin jatkossakin, hän kertoi ”niiden” taas tulleen. Kerrankin hän kysyi minulta mihin hän pyytää sotilaita odottamaan auttamista. Päädyimme että läheinen metsä on hyvä paikka. Tapaamisemme jälkeen autoin heidät sitten eteenpäin.  Kursseilla muistan kyselleni opettajaltani voiko ohjeissa olevaa lisävoiman pyyntöä pyytää näihin ”sotilastarkoituksiin” vastaus oli että kannattaa yrittää. Ja sitten erään kerran kun henkiset voimat olivat kasvaneet sekä minulla että yleisesti huimasti, hän katsoi minua ja sanoi ettei sitten lisävoimia tarvitse enää pyydellä! Avuntarve on suuri joten henkistä voimaa auttajille annetaan yhä enenevässä määrin. Se mitä tuolloin tehtiin kovalla vaivalla, käy nykyään uusilta mukaantulleilta hetkessä,  kun vain uskaltautuu yrittämään.

Tässä siis ensimmäinen kokemus jonka halusin sinulle jakaa. Toivottavasti mielenkiintosi heräsi.