Unessa auttamassa

Henkisen auttajan on mahdollista auttaa myös unessa, kun auttamistyötä tekee tarpeeksi usein hereillä. Kun homma on tuttua hereillä voi tehdä pyynnön joinakin öinä auttamaan sinne missä apua tarvitaan. Yö tapahtumista ei välttämättä aamulla muista mitään, tai voi muistaa että kovasti on ohjeita hokenut, joskus on tullut mm. karmavelkoja kuitattua niin että tuntuu levy jääneen päälle. Kerran yöllä harjoittelin hyökkääjänkin lamaannuttamista, hän kun aikoi lyödä penkillä istuvia ihmisiä tapparalla, no tuo saattoi olla ihan unikin vaan... Olin kuitenkin nopea ja mies tipahti juuri oikealla hetkellä ennen kuin ehti suunnata ja ottaa voimaa lyöntiin. Joskus auttamaan vaan ohjataan ilman pyyntöä kun tarve on suuri. 

Eräänä elokuisena aamuna, kohta kaksi vuotta sitten, vähän ennen heräämistä sain tehtävän keskellä taistelua. Sinä yönä en ollut pyytänyt päästä kuntoutustöihin yöllä, mutta siellä minua silti tarvittiin! Kirjoitin tapahtumat silloin heti muistiin, mutta en ajatellut että koskaan uskaltaisin laittaa niitä julkisesti mihinkään, niin että kuka tahansa voi lukea ne! Tämä oli yksi elämäni ihmeellisimmistä kokemuksista tähän mennessä.

Hetki riisutussa, raunioituneessa rakennuksessa ei unohdu. Tila on ehkä iso entinen luokka huone, jonka nurkassa on iso opettajan pöytä, muita huonekaluja ei ollut jäljellä. Kyhjötämme pöydän takana piilossa, minulla on sylissäni pieni poika, ehkä noin viisi vuotias. Hänellä on likaiset vaatteet, sininen college takki jää mieleeni. Muutamia muitakin ihmisiä on siellä, tunnelma on apaattinen ja ankea. Minulla on sellainen olo etteivät muut näe minua, kuin tuo poika. Kukaan ei puhu mitään, mutta jotenkin tiedän että kohta pitää juosta pois ennen kuin sotilaan tulevat, sodan äänet kuuluvat ulkoa ja muualta rakennuksesta. Paikasta on kaksi ulospääsyä, en erota ovatko kummatkin oviaukkoja vai räjähdyksissä syntyneitä reikiä. Vasta kirjoittaessani tätä ymmärrän, että tiedän millainen tila on vaikka en edes näe sitä pöydän takaa, pystyn katselemaan sitä myös muista suunnista. Mieleeni tulee että pojan pitäisi saada jotain syötävää, huomaan pöydällä eräänlaisen täytelakua muistuttavan patukan, otan sen ja annan pojalle, hän haukkaa siitä. emme puhu, ei meillä olisi yhteistä kieltäkään, mutta ajatuksin viestin hänelle ettei hän saa syödä sitä vielä, hän tarvitsee sitä evääksi. Poika laittaa sen ilman käärettä likaiseen taskuunsa, ajattelen ettei se haittaa, on edes jotain henkensä pitimiksi. Vasta jälkeenpäin ihmettelen miten tuo karkkipatukka voi olla siellä, missä oli pelkkä betonipölyä... Halaan tuota pientä tomun peitossa olevaa likaista poikaa, jotenkin yritän rohkaista ja tukea häntä.  Haluaisin juosta turvaan poika sylissäni. Jotenkin tiedän että sitä en pysty tekemään ja se saa minut surulliseksi. Vannotan mielessäni poikaa juoksemaan toisten perässä heti kun muut lähtevät, kannustan häntä juoksemaan lujaa ja seuraamaan toisia, näitä ajatuksia toistelen... Jotenkin ymmärrän että kohta joudun lähtemään. Matka tilan läpi vaikuttaa pitkältä, pitää mennä kauemmasta aukosta pois, kaikki tuntuvat tietävän sen.

Yht`äkkiä säpsähdän herätys kellon ääneen, olen aivan ymmälläni, miten olen omassa sängyssäni? Tapahtuma palaa mieleeni monta kertaa päivän aikana. Alan olla varma että olin siellä oikeasti, se ei ollut uni! Katselen uutiskuvia Alepposta, ne näyttävät kovin tutuilta, varmasti olin siellä! Mietin miten pojan kävi. Uskon että asialla oli tarkoitus. Miksi juuri tuo poika? Miksi juuri minä? Muistaako poika tapahtuman? Kokemus oli liikuttava, olen onnellinen että minut valittiin sinne!

Parin vuoden jälkeenkin välillä kun muistan, nostan tuon pojan paratiisitilan huipulle ja toivon että hän selvisi. Miten tuo astraalimatka oikein toteutui? Nukkuessaan ihminen pääsääntöisesti on astraalikehoineen lähellä nukkuvaan fyysistä kehoaan, mutta auttaja pystyy liikkumaan mihin tahansa astraalikehollaan, ja joskus muutkin kai tekevät retkiä. Astraalimatkailua voi oppia tekemään jopa hallitusti. Astraalikeho on  kiinni fyysisessä kehossa niin sanotulla hopealagalla ja tämän avulla se pystyy palaamaan nopeasti fyysiseen kehoon ja ihminen voi herätä valvetilaan, kuten minä herätyskellon soidessa. Vaikka mieluusti olisin ollut siellä vielä hetken...

Jos kiinnostuit aiheesta, suosittelen lukemaan C.W.Leadbeaterin kirjan Näkymättömiä auttajia.